|
Taitajasta yrittäjyyteen -kilpailu  Vuoden 2008 kilpailu Vuoden 2008 kilpailun järjestävät Suomen Yrittäjät, Espoon Yrittäjät ja Uudenmaan Yrittäjät yhteistyössä Taitaja 2008 Espoo-Uusimaa -tapahtuman kanssa. Ammatillisella koulutuksella on merkittävä rooli uuden yrittäjyyden synnyttämisessä. Yli 30 prosentilla yrittäjistä on taustallaan ammatillinen koulutus. Myös palkkatyössä tarvitaan yhä enemmän yrittäjämäistä toimintatapaa. Ammatillisissa perustukinnoissa ollaan vahvistamassa yrittäjyysopetusta merkittävästi. Tavoitteena on, että kaikki opiskelijat saavat tietoja ja käytännön taitoja yrittäjyyteen opintojensa aikana. Koulutuksen järjestäjillä on tärkeä tehtävä yrittäjyysopetuksen käytännön toteuttamisessa sisällöltään laadukkaana, käytännöllisenä ja samalla opiskelijoita kiinnostavana. Saadaksemme yhteiseen käyttöön hyviä käytäntöjä, järjestämme TAITAJA 2008 -tapahtuman yhteydessä ammatillisille oppilaitoksille suunnatun yrittäjyysopetusmenetelmäkilpailun. Oppilaitoksessa toteutettava yrittäjyysopetusmenetelmä
• Ajatuksena on nostaa esiin oppilaitoksissa toteutettavia ammatillisen peruskoulutuksen hyviä yrittäjyysopetusmalleja • Yrittäjyysopetusmenetelmäkilpailuun voivat osallistua kaikki ammatillisen 2. asteen koulutuksen järjestäjät tai niitä edustavat yksittäiset oppilaitokset. Samalta koulutuksenjärjestäjältä voi olla kilpailussa mukana useita toimintamalleja. Kilpailun tarkoitus Kilpailun tarkoituksena on tukea ammatillisen koulutuksen yrittäjyyskasvatusta kannustamalla oppilaitoksia monipuoliseen yrittäjyysopetukseen sekä levittämällä hyviä käytäntöjä. Yrittäjyyskasvatus sopii erinomaisesti Taitaja-kilpailujen yhteyteen, sillä yrittäjät edustavat usein alansa huippuosaamista Taitajien tavoin. Arvostelukriteerit Yrittäjyysopetusmallissa arvioidaan erityisesti mallin opetukseen liitettävyyttä, yrittäjyyteen kannustavuutta, toiminnan laajuutta sekä oppilaitoksen sitoutumista yrittäjyysopetukseen. Arvosteluraati Ideat arvostellaan kilpailuraadissa, johon kuuluvat Suomen Yrittäjien, Espoon Yrittäjien, Omnian sekä Taitaja 2008 -projektiorganisaation edustaja. Palkinnot Yrittäjyysopetusmallisarjan voittanut koulutuksen järjestäjä tai oppilaitos puolestaan saa vuodeksi kiertopalkinnon sekä kunniakirjan. Tarvittaessa voidaan palkita kunniakirjoin myös useampia toimintamalleja. Palkintojen jako
Palkintojen jako tapahtuu Taitaja 2008 -kilpailujen päättäjäisten yhteydessä Kilpailuun osallistuminen
Vapaamuotoiset toimintamallien kuvaukset lähetetään Suomen Yrittäjiin 28.3.2008 mennessä osoitteella susanna.tuominen@yrittajat.fi (puh. (09)229 22 971) tai Suomen Yrittäjät, Susanna Tuominen, PL 999, 00101 Helsinki. Lisätiedot Lisätietoja kilpailusta antaa koulutusasiamies Veli-Matti Lamppu, veli-matti.lamppu@yrittajat.fi, puh. 050-344 2554 Parhaat yrittäjyysopetusmalleista tullaan julkaisemaan Suomen Yrittäjien nettisivuilla www.yrittajat.fi/yrittajyyskasvatusmallit.
|